![]() |
|||||
|
Ajankohtaista
|
Tiedote 2/2012 JÄTEVESINEUVONNASSA VILKAS KEVÄTJätevesineuvonta pyörähtää täydellä teholla liikkeelle Pirkanmaalla toukokuun puolivälissä. Tuolloin kolme Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen neuvojaa jalkautuu kiinteistöille neuvontatyötä tekemään. Neuvonta aloitetaan Oriveden Eräjärveltä, Tampereen Kaanaasta ja Nokian Jänijärveltä. Neuvontaa tehdään myöhemmin myös muissa kunnissa. Tavoitteena on tehdä vähintään 1000 neuvontakäyntiä lokakuun loppuun mennessä. Neuvontakäynneistä tiedotetaan vakituisesti asutuille kiinteistöille tiedotekirjeellä. Lisäksi mökkiläiset voivat tarvittaessa varata neuvontakäynnin suoraan jätevesineuvojalta. Kaanaassa järjestetään tiedotustilaisuus asian tiimoilta ke 16.5. klo 18.30 Kaanaan vanhalla koululla (Moottorikeskuksentie 55) ja Eräjärvellä ti 22.5. klo 18.30 Erälinnassa (Eräjärventie 1654). Jänijärven asukkailla on mahdollisuus kysellä jätevesienkäsittelystä Tottijärven kesätorin yhteydessä 2.6. Neuvontakäynnillä arvioidaan kiinteistön nykyisen jätevesijärjestelmän toimintakunto ja sen riittävyys vastaamaan lainsäädännön määrittelemiin puhdistusvaatimuksiin. Lisäksi kerrotaan mahdollisista saneerausvaihtoehdoista. Ennen kaikkea asukkailla on mahdollisuus kysyä mieltä askarruttavista asioista ja saada henkilökohtaista neuvontaa. Neuvontatyö on Pirkanmaan ELY-keskuksen rahoittamaa ja asukkaille maksutonta. Kiinteistökohtaisen neuvontatyön lisäksi Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hankkeen projektipäällikkö Taina Korpiharju kiertää ahkerasti erilaisissa kyläilloissa ja toritapahtumissa. Jo tiedossa olevat tapahtumat löytyvät jätevesineuvontasivuston tapahtumakalenterista. Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke on myös kerännyt kiinteistökohtaisen jätevesineuvonnan ostopalvelutoimintamallin kokemukset ja dokumentit julkaisuksi Kiinteistökohtaisen jätevesineuvonnan toteutus ostopalveluna -Kokemuksia Pirkanmaan toimintamallista. Julkaisuun voi tutustua tästä. Viikko 19 on valtakunnallinen Jätevesiviikko, jonka tavoitteena on edistää jätevesitiedon levittämistä. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys on mukana Suomen vesiensuojeluyhdistysten liiton jätevesikampanjassa, jossa kuntien jätevesitiedot kerätään uuteen kuntatietopalveluun. Täältä asukkaiden on helppo löytää oman kuntansa jätevesiasioiden yhteyshenkilöt ja määräykset. Kuntatietopalvelu löytyy osoitteesta http://www.hajavesi.fi/fi/kuntatieto. Lisäksi vesiensuojeluyhdistys järjestää Jätevesiviikolla jätevesi-illan yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa Tampereen Sorilan koululla 7.5. klo 18 (Sorilanraitti 5). Lisätiedot: Kiinteistökohtainen neuvontatyö projektipäällikkö
Satu Heino puh. 050 5603 088 Tiedote 1/2012 Pirteä lisäys jätevesineuvonnan resursseihinKokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry on saanut lisäresursseja haja-asutusalueen jätevesineuvonnan toteuttamiseen. Pirkanmaan ELY-keskus on myöntänyt vesiensuojeluyhdistykselle 155 000 euron avustuksen Pirkanmaan haja-apu -hankkeeseen. Neuvonta-avustuksen tavoitteena on edistää vuosi sitten uudistetun valtioneuvoston asetuksen (209/2011) toimeenpanoa. Saatu avustus käytetään kokonaan kiinteistökohtaisen jätevesineuvonnan tekemiseen Pirkanmaan kylissä. Hankkeelle palkataan kolme neuvojaa, jotka kiertävät kiinteistöillä tarkistamassa, täyttävätkö kiinteistöjen jätevesijärjestelmät lainsäädännön vaatimukset ja neuvovat asukkaita vaatimuksiin pääsemiseksi. Neuvontakäynnit ovat asukkaille vapaaehtoisia ja maksuttomia. Neuvonta-alueet valitaan yhteistyössä kuntien ja rahoittajan kanssa. Neuvontaa tehdään ensisijaisesti niissä kunnissa, joissa kiinteistökohtaista neuvontaa ei ole aiemmin ollut tarjolla. Neuvontakäynnit aloitetaan toukokuussa ja niitä jatketaan loka-marraskuulle. Tavoitteena on tehdä vähintään 1000 neuvontakäyntiä. Nyt käynnistettävän hankkeen lisäksi vesiensuojeluyhdistys jatkaa yleisneuvontaa Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hankkeessa. Hankkeella on Maaseuturahaston rahoitusta vuoden 2012 loppuun asti. Hanke järjestää yleisötilaisuuksia kylissä ja neuvoo jätevesiasioissa esimerkiksi kesätapahtumien yhteydessä. Hanke myös ylläpitää Pirkanmaan jätevesineuvontasivustoa osoitteessa www.kvvy.fi/jatevesi. Sivuilta löytyy mm. osaajapankki, josta voi etsiä kunnittain jätevesialan ammattilaisten yhteystietoja. Lisätiedot: Projektipäällikkö Satu Heino puh. 050 5603 088, etunimi.sukunimi@kvvy.fi Tiedote 7/2011 Etelä-Kurussa innostuttiin jätevesineuvonnastaKokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke teki kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa lokakuussa Etelä-Kurun kylissä. Neuvonta herättikin kovasti kiinnostusta ja neuvontakäynnin varasi 104 kiinteistöä. Suurin osa kiinteistöistä oli Länsi-Teiskon, Parkkuun ja Poikeluksen kylistä, joissa neuvontaa markkinoitiin yhdessä kyläyhdistysten kanssa. Neuvonnan teki hankkeen palkkaamana jätevesineuvoja Jorma Jokiniitty. Neuvontakäynnillä katsottiin pihalla läpi kiinteistön nykyinen jätevesijärjestelmä, arvioitiin sen toimivuus ja kerrottiin tarvittaessa saneerausvaihtoehdoista. Tämän lisäksi käytiin läpi kunnan jätevesiselvityslomake kiinteistön omistajan kanssa. Jos lomaketta ei ollut täytetty, lomake täytettiin käynnin yhteydessä. Suurella osalla tarkastetuista kiinteistöistä oli käytössä kuivakäymälä ja imeytys vähäisille vesimäärille. Pääosin nämäkin kiinteistöt olivat ympärivuotisessa tai lähes ympärivuotisessa asuinkäytössä. Vesivessallisissa kiinteistöissä jätevesi johdettiin pääasiassa saostussäiliöiden kautta maastoon. Saneeraustarvetta arvioitiin olevan yli puolella tarkastetuista kiinteistöistä. Vähäisten vesien kiinteistöjä oli lähes 40 prosenttia ja toimivia noin 10 prosenttia. Neuvontatyöstä saatu palaute oli erittäin positiivista. Asukkaat saivat asiantuntijan arvion nykyisen jätevesijärjestelmänsä kunnosta ja konkreettiset ohjeet, miten sitä tarvittaessa voisi kunnostaa. Moni alkoikin suunnitella saneerausta. Lue koko raportti syksyn neuvontatyöstä tästä. Lisätiedot: Yleistiedot hankkeesta: projektipäällikkö Satu Heino, puh. 050 5603 088 Kiinteistökohtainen neuvontatyö: jätevesineuvoja Jorma Jokiniitty, puh. 045 2069 906 Tiedote 6/2011 Huoltoammattilaiset uudistuneella osaajalistallaSäännöllinen ja ammattitaitoinen huolto on edellytys kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien hyvälle toimivuudelle. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke on uudistanut Pirkanmaan jätevesiosaajapankin jätevesijärjestelmien huoltajien osalta. Aiemmin erilliset lietteentyhjentäjien ja huoltoyrittäjien listat on nyt yhdistetty yhdeksi listaksi. Uudistuksen jälkeen huoltotoimien tekijät on entistä helpompi löytää ja asukas saa myös aiempaa monipuolisempaa tietoa yrittäjien tarjoamista palveluista. Listalta löytyy nyt tietoa myös jätevesilaitteiden varaosien ja fosforinpoistokemikaalien toimittajista sekä vanhojen saostussäiliöiden kunnostajista. Kaikkia osaajia voi hakea kiinteistön sijaintikunnan perusteella. Osaajapankista löytyy myös jätevesijärjestelmien suunnittelijoita ja rakentajia. Pankissa on kaikkiaan lähes 80 alan ammattilaista. Osaajapankki on hankkeen nettisivujen katsotuin osuus. Tutustu osaajapankkiin tästä. Lisätiedot: Projektipäällikkö Satu Heino, puh. 050 5603 088 Tiedote 5/2011 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa syksyllä Etelä-Kurun kylissäKokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke tekee kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa Ylöjärven Parkkuun, Länsi-Teiskon ja Poikeluksen kylissä syksyllä 2011. Neuvontatyön tavoitteena on tarjota asukkaille puolueeton arvio kiinteistön jätevesijärjestelmän saneeraustarpeista ja motivoida tarvittavien saneerauksien tekemiseen. Neuvontatyötä tehdään yhteistyössä paikallisten kyläyhdistysten ja Ylöjärven kaupungin kanssa. Kyläyhdistykset olivat huolissaan joidenkin laitekauppiaiden aggressiivisesta markkinoinnista ja halusivat puolueetonta neuvontaa asukkaille. Lisäksi keväällä tehdyt lakimuutokset ovat hämmentäneet asukkaita ja jätevesiremontin suunnittelu onkin monelta lykkääntynyt myöhemmäksi. Neuvontatyöstä on kerrottu asukkaille kotiin lähetetyllä tiedotteella. Tiedote jaettiin yli 300 vakituiselle asukkaalle. Neuvontatyöstä järjestetään myös tiedotustilaisuus Parkkuun seuratalolla ke 21.9. klo 18. Tilaisuudessa kerrotaan jätevedenkäsittelyn vaatimuksista ja ratkaisuista ja tarjotaan asukkaille mahdollisuus kysellä mieltä askarruttavista asioista. Tilaisuudessa voi myös varata kiinteistökohtaisen neuvontakäynnin jätevesineuvoja Jorma Jokiniityltä. Jos tilaisuuteen ei paikalle pääse, voi neuvontakäynnin varata myös puhelimella. Neuvontakäynnit tehdään lokakuun aikana. Neuvontatyö on osa laajempaa jätevesineuvontahanketta Järkeä jätevedenkäsittelyyn. Hankkeessa on tehty aiemmin kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa jo kahdeksassa eri kunnassa. Neuvontakäyntejä on tarjottu lähes 1500 kiinteistölle. Noin neljäsosa kiinteistöistä on tarjoukseen tarttunut. Neuvontakäynneistä saatu palaute on ollut erittäin positiivista. Asukkaat kokivat hyötyneensä neuvontakäynneistä. Myös neuvojien kokemusta ja ammattitaitoa arvostettiin. Saneeraustarvetta oli yli 80 prosentilla tarkastetuista kiinteistöistä. Tutustu raportteihin aiemmin tehdyistä neuvontatöistä tästä. Lisätiedot: Yleistiedot hankkeesta: projektipäällikkö Satu Heino, puh. 050 5603 088 Kiinteistökohtainen neuvontatyö: jätevesineuvoja Jorma Jokiniitty, puh. 045 2069 906 Parkkuun seudun kyläyhdistys ry: puheenjohtaja Kyösti Aalto, puh. 050 5566 747 Tiedote 4/2011 Jätevesijärjestelmän saneeraustarvetta neljällä viidestäKokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke teki kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa keväällä 2011 Ikaalisten Riitialan, Tevaniemen ja Leppäsjärven kylissä, Hämeenkyrön Vesajärven ja Kaipion kylissä ja Virtain Vaskiveden, Vaskuun ja Koron kylissä. Neuvontatyön käytännön toteutus kylissä tehtiin yhteistyössä kuntien ja paikallisten kyläyhdistysten kanssa. Neuvontakäyntejä tehtiin yhteensä 155 kiinteistöllä. Neuvontakäynneillä todettiin, että yli 80 prosenttia käytössä olleista jätevesijärjestelmistä oli saneerauksen tarpeessa. Neuvojien arvion mukaan suurimmalle osalle kiinteistöistä toimivin jätevesijärjestelmä olisi maasuodattamo. Viidesosalla tarkastetuista kiinteistöistä järjestelmä oli kunnossa ilman toimenpiteitä tai pienillä toimilla saatettavissa asetuksen mukaiseen kuntoon. Yli 68-vuotiaita ikälykkäykseen oikeutettuja oli neuvotuista alle 10 prosenttia samoin kuin kohtuuttomuuden perusteella lykkäyksen hakemista suunnittelevia. Kiinteistöillä käytössä olevat jätevesijärjestelmät olivat pääosin yli 20 vuotta vanhoja ja teholtaan täysin riittämättömiä nykyvaatimuksiin. Jätevesijärjestelmiä ei juurikaan ollut kunnostettu vuosien varrella, vaikka vanhimmat vielä käytössä olleet jätevesijärjestelmät oli rakennettu jo 1940-luvulla.Yleisimmin oli käytössä kahden saostussäiliön järjestelmiä. Lähes puhdistamatonta jätevettä pääsi monessa paikassa lähiojiin ja vesistöön asti aiheuttaen rehevöitymistä sekä hygienia- ja hajuhaittoja. Lue koko raportti kevään neuvontatyöstä Keväällä 2011 toteutettu neuvontatyö on osa laajempaa jätevesineuvontahanketta. Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke toteutetaan vuosina 2010-12. Hankkeessa on kehitetty toimintamallia kiinteistökohtaisen jätevesineuvonnan puolueettomaan ja asiantuntevaan toteuttamiseen. Toimintamalli on jo herättänyt laajaa kiinnostusta ja sitä sovelletaan useissa alkavissa neuvontahankkeissa ympäri Suomea. Hanketta rahoittavat Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry ja Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Lisätiedot: Yleistiedot hankkeesta: projektipäällikkö Satu Heino, puh.
050 5603 088 Tiedote 3/2011 Jätevesiviikkoa vietetään 2.-8.5. neuvonnan merkeissäValtakunnallista jätevesiviikkoa vietetään 2.-8.5. Viikkoa koordinoi ympäristöministeriö. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke osallistuu viikon viettoon tekemällä kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa, luennoimalla jätevesistä ja järjestämällä Pirkanmaan kunnille ajankohtaisseminaarin. Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa tehdään keväällä Hämeenkyrön Vesajärven, Ikaalisten Riitialan ja Virtain Vaskiveden alueilla. Neuvontakäynnit ovat asukkaille maksuttomia ja vapaaehtoisia. Neuvontakäynnin on jo varannut yli 120 kiinteistöä. Neuvontakäynnit tehdään toukokuun loppuun mennessä. Käynnin aikana arvioidaan kiinteistön nykyisen jätevedenkäsittelyjärjestelmän kunto ja saneeraustarpeet sekä annetaan konkreettiset ohjeet, mitä kiinteistön kannattaa jätevesilleen tehdä. Neuvotut ovat olleet käynteihin hyvin tyytyväisiä ja moni on neuvonnan innoittamana päättänytkin aloittaa jätevesijärjestelmän saneerauksen heti. Useilla kiinteistöillä saneeraustarpeet ovat olleet pieniä tai järjestelmä on nykyiselläänkin toimiva. Lue esimerkki neuvontakäynnin kulusta Kiinteistökohtaisen neuvontatyön lisäksi jätevesiviikolla pidetään myös luentoja. Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hankkeen projektipäällikkö luennoi jätevesiasioista Tampereen kaupungin Sorilan koululla järjestämässä yleisötilaisuudessa 3.5. klo 18. Lisäksi hanke järjestää yhteistyössä Pirkanmaan kuntien hajajätevesityöryhmän kanssa ajankohtaispäivän, jossa yhtenä aiheena ovat haja-asutusalueen jätevesijärjestelmien uudet jätevesisäädökset ja jätevesijärjestelmien suunnittelu. Ajankohtaispäivä järjestetään Lempäälän Ideaparkissa 12.5. Päivä on suunnattu Pirkanmaan kuntien rakennus- ja ympäristövalvonnan työntekijöille. Lisätiedot: Projektipäällikkö Satu Heino, puh. 050 5603 088 Tiedote 2/2011 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa Hämeenkyrössä, Ikaalisissa ja VirroillaKokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke tekee kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa kolmessa kylässä keväällä 2011. Työn tavoitteena on tarjota asukkaille puolueeton arvio kiinteistön jätevesijärjestelmän saneeraustarpeista ja motivoida tarvittavien saneerauksien tekemiseen. Neuvontaa tehdään Hämeenkyrön Vesajärven alueella, Ikaalisten Riitialan alueella ja Virtain Vaskiveden alueella. Neuvontakäynnit ovat asukkaille maksuttomia ja vapaaehtoisia. Mahdollisuutta neuvontakäynnin varaamiseen tarjotaan yli 800 kiinteistölle. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten kyläyhdistysten ja kuntien kanssa. Neuvontatyön tekevät hankkeen palkkaamat jätevesijärjestelmien suunnittelijat. Neuvontakäynnit toteutetaan toukokuun aikana. Ennen neuvontatyön aloittamista kiinteistöille lähetetään tiedotekirjeet ja kylissä järjestetään yleisötilaisuudet, joissa kerrotaan tarkemmin työn toteutuksesta. Tiedotustilaisuudet järjestetään seuraavasti: Virtain Vaskivedellä nuorisoseurantalolla 5.4. klo 19.00
(Vaskivedentie 1475) Hanke teki vastaavaa neuvontatyötä vuonna 2010 viidessä kylässä.
Neuvontaa tarjottiin lähes 640 kiinteistölle, joista noin neljäsosa
varasi neuvontakäynnin. Asukkaat olivat hyvin tyytyväisiä saamaansa
neuvontaan ja useat kiinteistöt toteuttivatkin tarvittavat saneeraukset
jo viime syksynä. Kolmasosalla tarkastetuista kiinteistöistä
jätevesijärjestelmä oli jo kunnossa tai hyvin pienillä toimilla
kunnostettavissa. Saneerausvaihtoehdoksi suositeltiin pääasiassa
maasuodattamon rakentamista. Talven 2011 aikana tehdyt lainsäädännön muutokset lisäävät osaltaan asukkaiden hämmennystä ja jätevesineuvonnan tarvetta. Muutosten käytännön vaikutukset kiinteistöille jäävät kuitenkin vähäisiksi. Jätevesien käsittelymenetelmät ovat edelleen samoja eikä vaatimustason lieventäminen juurikaan vaikuta järjestelmän valintaan. Yli 68-vuotiaiden vapauttaminen puhdistusvaatimuksista koskee valtakunnallisesti noin 60 000 kiinteistöä. Asetuksen siirtymäaikaa myös pidennettiin ja se päättyy 15.3.2016. Lisätiedot: Yleistiedot hankkeesta: projektipäällikkö Satu Heino, puh.
050 5603 088 Tiedote 1/2011 Jätevesilainsäädäntö uudistuu, mitä nyt?
|
||||
|
|
|||||