Ajankohtaista jätevesiasiaa
     Hankkeen tapahtumakalenteri
     Jätevesitilaisuuksien luentomateriaalit
     Hankkeen julkaisut
     Lehdistötiedotteet

   

     

Ylihaverit olivat tyytyväisiä jätevesineuvontakäyntiin

Jätevesineuvontakäynti Ylihaverien luona Ikaalisten Riitialassa oli hyvin tyypillinen. Kiinteistön omistajat olivat asuneet talossa jo useita vuosia ja tehneet paljon remonttia. Jätevesijärjestelmän iästä, saatikka kunnosta kiinteistön omistajilla ei kuitenkaan ollut tietoa. Heillä oli kyllä aavistus, että myös jätevesijärjestelmä remonttia kaipaa.

Neuvontakäynnin aluksi tutustuttiin jätevesijärjestelmään pihalla. Katsottiin saostussäiliöiden kunto ja todettiin, että ne tulee uusia. Saostussäiliöiden sijoituspaikka oli myös epätarkoituksenmukainen, koska naapurin rajaan on matkaa vain metrin verran. Yhdessä omistajien kanssa keskustellen päädyttiin siihen, että jätevesijärjestelmä kannattaa siirtää tontilla eri paikkaan. Puhdistusvaihtoehdoksi valikoitui maaperäkäsittely. Tontti viettää juuri sopivasti ja maaperäkäsittelyn rakentaminen pitäisi onnistua suhteellisen helposti. Saneerauksen kustannuksiksi arvioitiin 5000-6000 euroa, joka on kolmasosa siitä, mitä eräänkin laitevalmistajan jättämä tarjous panospuhdistamosta. Jätevesijärjestelmän tarkempi suunnittelu maastomittauksineen jää suunnittelijan tehtäväksi.

Jätevesijärjestelmän tarkastelun jälkeen siirryttiin paperitöihin. Johanna oli jo aloittanut jätevesijärjestelmän selvityslomakkeen täyttämistä. Lomake täytettiin yhteistuumin loppuun asti. Lisäksi kiinteistölle jätettiin jätevesijärjestelmien yleiset käyttö- ja huolto-ohjeet sekä käyttöpäiväkirjamalli. Erityisesti korostettiin jätevesijärjestelmien säännöllisen hoitamisen merkitystä. Tehtyjen toimien kirjaaminen käyttöpäiväkirjaan toimii hyvänä selkänojana mahdollisia häiriötilanteita selviteltäessä tai esimerkiksi kiinteistöä myytäessä.

Selvityskäynnistä jäi kiinteistölle kirjallinen arvio. Siinä todettiin, että jätevesijärjestelmä vaatii uusimista. Lisänä oli ohjeita saneerausprosessin onnistumiseksi sekä Opas jätevesien maailmaan -esite. Omistajapariskunta totesikin neuvontakäynnin päätteeksi, että jätevesijärjestelmän saneeraus otetaan varmasti saneerauslistalle lähivuosina. Neuvontakäynti antoi paljon konkreettista tietoa ja saneeraushankkeelle selkeät nuotit.